Hyvinvointilomat
Yleistä tietoa lomalaisille
Saapuminen Kotorantaan
Esteettömyys
Hae mukaan tuetulle täysihoitolomalle Kotorantaan Hyvinvointilomien kautta
Tuettu hyvinvointiloma pähkinänkuoressa
- Tuettu hyvinvointiloma on tarkoitettu pienituloisille lapsiperheille, työikäisille, työttömille ja ikäihmisille.
- Myönnämme tuettuja lomia taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein.
- Huomioimme päätöksissä myös hakijoiden ensikertalaisuuden.
- Tuetun loman voi saada korkeintaan joka toinen vuosi.
- Loma on pääsääntöisesti viiden vuorokauden pituinen.
- Majoitus aikuislomilla jaetuissa kahden hengen huoneissa ja lapsiperhelomilla perhekoon mukaisissa huoneissa.
- Lomaan sisältyy ruokailuista aamiainen, lounas ja päivällinen. Lapsiperhelomilla tarjotaan myös iltapala.
- Yhteistä ohjattua lomaohjelmaa on kaksi kertaa päivässä (poislukien tulo- ja lähtöpäivä).
- Lapsiperhelomilla järjestämme ryhmämuotoista lastenhoitoa kaksi kertaa kaksi tuntia 3-6-vuotiaille.
- Omavastuuosuus alkaen 50€/5vrk.
- Alle 16-vuotiaat lomailevat veloituksetta huoltajan tai isovanhemman kanssa
- Lomalle osallistuvat hoitavat itse matkajärjestelyt, matkakustannukset ja vakuutukset.
Yleishaulle on kolme hakuaikaa:
Marraskuussa haetaan tammi-toukokuun lomille
Maaliskuussa haetaan kesä-syyskuun lomille
Elokuussa haetaan loka-joulukuun lomille.
Hyvinvointilomat ry järjestää tuettuja lomia Sosiaali- ja terveysministeriön tuella Veikkauksen tuotoista.
Lomateemojen aiheet vaihtelevat
Lapsiperhelomien (Lapsiperheiden talviloma, Lapsiperheiden pääsiäisloma, Lapsiperheloma (kesäaika), Lapsiperheiden syysloma, Lapsiperheiden joululoma) tavoitteena ovat perheen sisäisen dynamiikan vahvistaminen, vertaistuen saaminen muilta lapsiperheiltä, uusien ystävyyssuhteiden luominen, yksinäisyyden torjuminen sekä ryhmäytyminen.
Yhden vanhemman perheiden loman tavoitteena ovat perheen sisäisen dynamiikan vahvistaminen, vertaistuen saaminen muilta yhden vanhemman perheiltä, uusien ystävyyssuhteiden luominen, yksinäisyyden torjuminen sekä ryhmäytyminen.
Hyvänmielen loman tavoitteena ovat psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen ja vahvistaminen, arjen hallinnan keinojen etsiminen, yksinäisyyden torjuminen sekä vertaistuen saaminen. Tavoitteena on, että lomailija aktivoituu oman hyvinvointinsa ylläpitämiseen arjessa.
Yhdessä enemmän -lomalla käsitellään yksinäisyyttä ja sen torjumista, luodaan uusia ystävyyssuhteita, ryhmäydytään ja saadaan vertaistukea oman hyvinvoinnin tukemiseen sekä toimintakyvyn ylläpitämiseen.
Muistiloman tavoitteena on kehittää muistia erilaisten harjoitteiden avulla, antaa avaimia toimintakyvyn ylläpitämiseen, saada vertaistukea muilta lomalaisilta sekä torjua yksinäisyyttä.
Sydänlomalla käsitellään sydämen terveyden merkitystä toimintakyvyn ylläpitämiseen, saadaan vertaistukea muilta lomalaisilta sekä ryhmäytymisen avulla torjutaan yksinäisyyttä.
Puhtia työvuosiin – työikäisten lomalla painottuvat psyykkisen ja fyysisen toimintakyvyn ylläpitäminen, arjen hallintakeinojen jakaminen, vertaistuki, yksinäisyyden torjuminen sekä ryhmäytyminen
Työttömien loman tavoitteena ovat psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin tukeminen ja vahvistaminen, arjen hallinta, vertaistuki, ryhmäytyminen, yksinäisyyden torjuminen sekä uusien ystävyyssuhteiden luominen
Aikuisten joululomalla painottuvat vertaistuki, uusien ystävyyssuhteiden luominen, yksinäisyyden torjuminen sekä ryhmäytyminen.