Kotorannan tarina

woman beside window panel

1944 Vallilan Sosiaalidemokraattiset naiset perustivat Lomakoti Kotoranta Ry:n vähävaraisten työläisnaisten ja heidän lapsiensa  kesä virkistystä varten.

Heti sodan päätyttyä aloitettiin avustusten anominen ja rahalahjoitusten vastaanottaminen. Sopiva tontti löytyi kirkasvetisen Sääksjärven rannalta. Vuokrasopimus allekirjoitettiin kesällä 1946 ja rakennustyöt aloitettiin jo seuraavana vuonna.

woman beside window panel

Lomikodin toiminta saatiin käyntiin kesällä 1947, jolloin myös nimi “Kotoranta” päätettiin ottaa käyttöön.

Avajaisjuhlia vietettiin 6.7.1947. Samaisena kesänä Kotorannassa ehti lomailla kymmeniä äitejä lapsineen.

Alkuvaiheessa asuinparakit olivat vaatimattomia. Huoneissa oli vain sängyt, yöpöytä ja pari jakkaraa. Talousrakennuksen oleskelutilasta löytyi sohva, nojatuoleja, pieni kirjakokoelma ja gramofoni.

woman beside window panel

Vuonna 1959 pitkällinen haave toteutui kun yhdistys osti tontin omakseen. Samana vuonna uuden rakennuksen kivijalka muurattiin. Uudistettu Kotoranta avattiin lomailijoille 1.6.1960, jolloin myös ympärivuotinen toiminta alkoi.

1960- luvulla perhelomat yleistyivät Kotorannassa jolloin myös miehiä saapui lomille. Toiminnan alkaessa loman katsottiin tarkoittavan vapautta työn teosta, mutta 1970- luvun alkaessa vieraat kaipasivat jo virikkeitä lomiensa ajaksi. Toimintaa kehitettiin ja samalla aloitettiin hiihtolomat kouluikäisten lasten perheille.

woman beside window panel

1980- luvulla tehtiin mittava peruskorjaus, jolloin lisättiin myös majoitustiloja. Samalla purettiin viimeiset parakkirakennukset. Kotorannassa ryhdyttiin järjestämään erilaisia perhejuhlia, kokouksia ja yritysjuhlia.

2020- luvulla olemme kulkeneet pitkän matkan vuodesta 1947. Olemme ylpeitä juuristamme – yhdessä luoneet jotain merkittävää ja pysyvää. Aiomme sekä vaalia perinteitä että katsoa rohkeasti tulevaan.

woman beside window panel

Lomakoti Kotorannan arvot

Ketteryys 

Kotorannan palvelut ovat laadukkaita, tarkkaan suunniteltuja sekä toimivat luotettavasti.
Ketteryys on ajattelutapamme tekemisessä, kehittämisessä ja muutoksessa.
Luotettava kumppanuus on ketteryytemme kantama voima.

 

Vastuullisuus

Kohtelemme kaikkia ystävällisesti ja oikeudenmukaisesti.
Henkilöstö on tärkein voimavaramme ja vieraamme voivat luottaa lämminhenkiseen ja yksilölliseen vieraanvaraisuuteemme.
Kunnioitamme ympäröivää luontoa ja otamme kehityksessä huomioon luonnon moninaisuuden. Vieraamme pääsevät nauttimaan ainutlaatuisesta luonnosta ympäri vuoden.

 

Ihmisläheisyys

Huolehdimme siitä, että Kotorannan ilmapiiri on aito, avoin ja helposti lähestyttävä. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja ansaitsee voimaantumisen kokemuksen luonnonläheisessä Kotorannassa.

Ota yhteyttä

010 387 5802

myynti@kotoranta.fi